torstai 28. kesäkuuta 2012
Torstai 28.6.2012 Cacabeloksesta Herreriasiin
Voi kuulkaa, nyt olen saanut sieluni kyllyydestä nauttia siitä mitä odotin viikon meseta jakson jälkeen näkeväni! Vuoristoa, vuoristoa, vuoristoa! Siis ihan kunnon vuoristoa jyrkkine mäkineen, rotkon reunalla kulkevine polkuineen ja yli 1000m korkeuteen nousevine huippuineen!! Kamera lauloi koko aamupäivän ajan. Olin totaalisen yksin mahtavissa maisemissa, luonnon äänet ympärillä, ei ristinsielua missään. Korkeimmalla huipulla heitin rinkan selästä, pötkähdin maahan selälleni, pää rinkan päällä, katselin sinistä taivasta ja annoin auringon lämmittää koko kehoa. Muutama keksi banaanin kanssa välipalaksi ja reilusti vettä, sillä sitä taas jaksaa jatkaa. Ensimmäiseen kylään vielä huipulta matkaa n. 5 km, mutta se olikin sitten mukavaa jyrkkää alamäkeä. Otin tyyliksi juokun ja pintelin kylään saakka loikkien kuin pikku pupujussi rinkan heiluessa selässä mukavasti askeleitten tahdissa =) Aamupäivän ensimmäiset 15 km siis taittui lähes tainnuttavassa mielentilassa maisemista nauttien. Vaikea sanoin tai edes kuvin kertoa miltä tuntuu nähdä ehkä jopa sadan kilometrin päähän tai pidemmällekkin.. Henkeä salpaavaa! No, ehkä tuo hehkutus riitti kertomaan, että rakastan vuoria =) ja aurinkoa =) Nyt istun päiväkahvilla, donitsin kera, 1,50€ hintaan. Jatkan matkaa kohti Herreriasta, jonne on enää n. 6 km. Nyt mennään maantien vierustaa kevyesti nousujohtoisesti eli melko helppo lopetus tälle ihanalle vaelluspäivälle! Takana on sitten 27 mukavaa kilometriä =) Ja Santiagoon enää n. 200 ja Fistertaan alle 300, joten olen loppusuoralla =) Jos joku ajattelee että miten se siellä jaksaa ravata päivästä toiseen niin voin kertoa että kyllästymistä ei pääse tulemaan missään vaiheessa jatkuvasti vaihtuvien maisemien ja majapaikkojen myötä. Joka päiä on uusi seikkailu tuntemattomaan ja on vain ihana vierestä seurata mitä kukin päivä tuo tullessaan. Kiitän taas tästä päivästä! Kuulemisiin =) Buen camino! Hasta luego!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanasti välittyy tunnelmat ja maisemat, ja hymy on lukijallakin korvissa asti :) Kiva että pääset päivittämään kuulumisia näin usein. Mukavaa vaelluksen jatkoa, oot kyllä uskomattoman reipas, sisukas ja rohkea!
VastaaPoistaHuumaavaa luettavaa! Kuvailet niin elävästi. Minäkin nautin "avaruudesta". Olen tuntenut samoin alpeilla. On hienoa seurata taivallustasi!
VastaaPoista